Montessori-pedagogiikkaa hyödyntävä päiväkoti poikkeaa ”tavallisesta” suomalaisesta päiväkodista eniten yksilöllisyyden huomioon ottamisessa. Opetusta annetaan hyvin paljon yksilöohjauksena, tai ryhmäaktiviteetteja tarjotaan pienille ryhmille. Kaikella Montessori-toiminnalla on tarkoituksensa, ja lasten ajatellaan oppivan kaikesta.
Maria Montessori syntyi Italiassa vuonna 1870. Hän oli edelläkävijä alallaan, ja valmistui maansa ensimmäiseksi naislääkäriksi. Maria Montessori työskenteli nuorena lääkärinä mielisairaalassa, jossa hän hoiti henkisesti jälkeenjääneitä lapsia. Lapsia tarkkaillessaan Montessori havaitsi, että monet lasten ongelmista johtuivat kasvatuksesta, joka ei ollut tarpeeksi kannustavaa ja lasten tarpeita tyydyttävää. Myöhemmin Montessori työskenteli myös terveiden lasten parissa ja perusti lastenkodin nimeltä Casa dei bambini, jonka toiminnan tarkoituksena oli edesauttaa lapsissa tapahtuvaa spontaania kehitystä.
Maria Montessori järjesti ensimmäisen opettajakoulutuksen Italiassa vuonna 1909, ja samana vuonna häntä pyydettiin kirjoittamaan teos, joka nyt tunnetaan nimellä Montessori-metodi. Tämän lisäksi Montessori kehitti välineistön, joka oli erityisesti suunniteltu edistämään lapsen kokonaisvaltaista kehitystä.
Imagination does not become great until human beings, given the courage and the strength, use it to create.
- Maria Montessori
Montessori-päiväkodissa oppiminen ei ole itse tarkoitus, vaan jotain joka tapahtuu itsestään kun sille annetaan mahdollisuus. Montessori-pedagogiikan ydinajatuksena on tukea ja kehittää lapsen omaa persoonallisuutta, kannustaa lasta yhteistyöhön muiden ihmisten kanssa, sekä tyydyttää lapsen tiedonhalua. Lapsi voi Montessori-materiaalin avulla hankkia omaa tahtiaan ne tiedot, jotka hän on kypsä omaksumaan. Tutkimusten mukaan Montessori-päiväkodin käyneiden lasten erot ns. tavallisten päiväkotien lapsiin verrattuna eivät olekaan niinkään tiedollisia ja taidollisia, vaan näkyvät pikemminkin sosiaalisessa käyttäytymisessä ja oma-aloitteisuudessa.
Lapsiryhmät muodostuvat yleensä 3-6 vuotiaista lapsista, koska Montessori-pedagogiikan mukaan eri-ikäisyys tukee mallioppimista, ja antaa mahdollisuuden kokeilla erilaisia rooleja. Pienet ottavat mallia isommista, ja isommat lapset oppivat ottamaan huomioon pienempiään, sekä myös pitämään heistä huolta. Toisten lasten esimerkki on usein voimakkaampi kuin aikuisen.
Lapsi käsitetään kokonaisuutena Montessori-pedagogiikassa. Tärkeintä on luoda lapselle puitteet, joissa hän voi innostua kehityksestään ja kasvaa tasapainoiseksi ja hyvällä itsetunnolla varustetuksi yksilöksi. Maria Montessori havaitsi lasten jaksavan työskennellä mielenkiintoisen tehtävän parissa väsymättömästi yhä uudelleen ja uudelleen. Sopivan tehtävän saadessaan lapsi tekee sen tehtävän itsensä vuoksi, ei palkkion. Montessori sanoo lapsessa tapahtuvan normaalistumista. Tämä tarkoittaa lapsessa tapahtuvaa sisäistä muutosta, kun hänellä on mielekästä puuhaa, ja hän keskittyy työskentelyynsä, ja nimenomaan tekemisen mielekkyys ehkäisee tehokkaasti häiriökäyttäytymistä.
Maria Montessorin mukaan lapsi nauttii työskentelystä yhtä paljon kuin leikistäkin. Kun lapset saavat itse valita työn, he tekevät sen innostuneesti loppuun asti. Lapselle pyritään antamaan mahdollisimman vapaat ja luonnonmukaiset mahdollisuudet kehitykseen. He esimerkiksi siivoavat itse jälkensä ja saavat osallistua keittiöaskareisiin. Herkkyyskaudet on helppo havaita erityisesti silloin kun lapsi on kärsivällinen ja keskittynyt työskentelyynsä, ja niiden aikana tietyn asian oppiminen on erityisen vaivatonta.
Maria Montessorin mielestä hyvän oppimisympäristön tulee tarjota lapselle mahdollisuudet toimintojen kehittämiseen. Päiväkodin ei tarvitse olla täydellinen, kunhan siinä vain on huoneryhmä ja pihamaa lasten käyttöön. Päiväkodissa pitää olla keskushuone, eli nykytermein valmisteltu ympäristö, jossa lapset voivat kehittää älyllisiä toimintojaan. Tällä tarkoitetaan lapsiryhmän, Montessori-välineistön ja ohjaajan välistä vuorovaikutusta. Talon sisustus ja välineistö tulee muutenkin olla lasten tarpeita varten luotu, ei aikuisten.
Valmistellun ympäristön tarkoituksena on auttaa lasta itsenäistymään, ja sen rakentamisessa otetaan huomioon sekä lapsen fyysinen että psyykkinen ulottuvuus. Lapsen on saatava vapaus työskennellä ja olla aktiivinen. Ympäristö kutsuu lasta itsenäisiin toimintoihin, ja samalla hän tulee tietoiseksi omista kyvyistään. Myöskään kauneutta ei ole unohdettu: mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sitä kauniimpi ympäristön tulee olla. Valittujen värien tulee olla sopusoinnussa ympäristön kanssa ja, mikäli mahdollista, käytetään luonnon materiaaleja. Kaiken tulee olla puhdasta ja ehjää.
Montessorikasvatuksen lähtökohtana on aina yksilö. Jokainen lapsi kehittyy omaan tahtiinsa, joten Montessori-päiväkodissa tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät edellytykset yksilöllisen kehityksen toteutumiselle. Päiväkodissa pyritään noudattamaan kahta sääntöä: tavarat on palautettava paikoilleen seuraavaa lasta varten, ja toisen työskentelyä ei saa häiritä. Ulkoinen järjestys on edellytys sisäiselle järjestykselle.
Montessori-työskentelyn rungon muodostaa toimintavälineistö, joka mahdollistaa lapsen omien tarpeiden mukaisen toiminnan. Välineistö on hyvin laaja, ja tehtävät tukevat toisiaan lapsen edistyessä. Toimintatuokion alkaessa lapsi saa itse valita puuhansa avohyllyiltä edellyttäen kuitenkin aikuisen antamaa mallia välineen käyttämisestä. Oppimisen myötä lapsen valinnan vapaus kasvaa. Kilpailutilanteiden estämiseksi kutakin tavaraa tai tehtävää on hyllyillä vain yksi kappale. Jokaisen lapsen on odotettava vuoroaan ja annettava toiselle työskentelyrauha. Tällä tavoin lapset oppivat kunnioittamaan toisiaan.
Montessori-pedagogiikan käyttämä materiaali muistuttaa meitä siitä, että opettaja ei ole aina välttämätön oppimisessa. Lapsen kehityksen kannalta sopiva työskentelyvälineistö auttaa lasta oppimaan itsenäisesti ja tekemään omia oivalluksia. Kaikkien Montessori-välineiden funktio on tarkoin harkittu lapsen luontaisen kehityksen perusteella ja ohjaajan tarkoitus on auttaa lasta selviytymään tehtävästä itse. Useimmat tehtävät ovat itseään korjaavia, ja siksi lapsi ei useimmiten tarvitse aikuista vaikka virheitä tulisikin. Vähitellen lapsi oppii välttämään virheitä ja työskentelemään itsenäisesti.
Montessori-välineet tarjoavat yleensä ensin konkreettisen aistivaikutelman, ja ohjaavat vähitellen abstraktiin ajatteluun. Monilla välineillä on varsinaisen funktionsa lisäksi myös toinen tarkoitus: välineistö palkitsee lasta onnistumisen riemulla, ja sitä kautta lujittaa itsetuntoa.
Välineistö jaotellaan viiteen osa-alueeseen: arkipuuhat, aistivälineet, kielivälineet, matematiikkavälineet ja kulttuurivälineet. Lisäksi Montessori-ympäristö pyrkii antamaan erilaisia aistivaikutelmia maantiedon, biologian, tieteen, musiikin ja taiteen alueilta. Kukin tehtävä ja siihen tarvittavat välineet on koottu omaksi kokonaisuudekseen koriin tai tarjottimelle. Arkipuuhahyllyköstä löytyvät esimerkiksi napitus- ja rusetinsolmimiskehikot, siivous- ja pesutarvikkeet, lukkoja ja avaimia, vedenkaatoharjoituksia ja purkkien ja pullojen avaamista. Tehtävät ovat selkeitä, ja niiden epäsuora tarkoitus on kehittää myös käden ja silmän yhteistyötä sekä keskittymiskykyä.
Kulttuurivälineiden joukosta löytyvät esimerkiksi kuvakortit, kartat ja liput, jotka antavat lapselle aistivaikutelmia taiteista, tieteistä, sekä omasta ympäristöstä. Lapsi oppii kunnioittamaan ja suojelemaan luontoa, sekä ymmärtämään olevansa itsekin osa luontoa, jossa kaikki vaikuttavat toisiinsa. Vähitellen lapsi oppii myös ajan käsitteen, ja sen, että kaikella on oma historiansa. Päiväkodissamme on luonnollisesti tilaa myös perinteisille leikeille, mutta lelut on sijoitettu erilleen Montessori-välineistöstä. Muiden päiväkotien tapaan myös ulkoileminen, sekä lepo-, satu-, musiikki- ja laulutuokiot kuuluvat ohjelmaan.
Montessori-pedagogiikkaa ja liikunnan iloa Oulun sydämessä. Heinäpään päiväkodissamme jokainen lapsi saa turvallisen tilan kehittyä, leikkiä ja oivaltaa – yhdessä.